Tervetuloa Irmeli Hämäläisen kotisivuille

Piirtäminen on ollut minulle himo
lapsesta lähtien, siitä kun eteisen seiniin piirreltiin. Muistan, että ensimmäinen toivejoululahjani oli pastellivärit. 

Haluan kokeilla uusia tekniikoita. Vehnäjauhobatiikki on hauska menetelmä ja siinä lapset voivat olla apuna rapsuttamassa kuivaa vehnävelliä kuivuneesta työstä pois

Suurperheen äitinä olen keksinyt käyttää vehnäjauhobatiikkia ja uudelleenvärjäystä uudistamaan vanhoja lakanoita, t-paitoja ym. vaatekappaleita. – Ei tarvitse aina olla ostamassa uusia, kun ilmettä voi muuttaa uudella värityksellä. Vanhoista lakanoista saa upeita päiväpeittoja ja seinävaatteita. Ei tarvita kuin väriä ja vähän viitseliäisyyttä.

Tiffany-lasitöihin on olemassa paljon valmiita malleja, mutta minä tykkään suunnitella itse. Ja kun saan hyvän idean, se on sillä kertaa saatava piirretyksi, vaikka pöytäliinan kulmaan. Onko esimerkiksi peilin oltava pyöreä tai neliskulmainen? Vanhoihin peileihin voi tehdä vaikkapa värillisestä lasista uudet kehykset tai muuten koristella.

Batiikkikankaiden ja tiffany-töiden lisäksi teen sekatekniikalla maisema- ja kukkamaalauksia sekä lyijykynä- ja vesiväripiirroksia.

Batiikkitöitä olen tehnyt vuodesta 1996, tiffany-töihin sain kipinän
Tarja Kupiaisen järjestämällä kurssilla vuonna 2001.

 

etusivu taideleiri lapsille töitäni yhteystiedot linkit